tiistai 17. helmikuuta 2015

Epäonni taakkana?

Tuntuu, että ihan sama mitä teen niin asiat vetää takapakkia. Jos minä en asioitani pilaa niin jostain suunnasta silti sitä paskaa lentää naamalle! Miksi? En oikeesti tiedä... Ei oo kuule ihme miks välillä tuntuu, että heitän hanskat tiskiin ja alan iänikuiseksi sossupummiksi (ja nyt halveksun vain itseäni enkä muita sanalla sossupummi!) joka elää koko loppuelämänsä yksin pelkästään oman sinisilmäisyyden ja rehellisyyden takia. Kuinka hemmetisti mun pitäis ponnistella kun asenne "annan kaikkeni" ei riitä. Oon kiinnittäny huomiota mun käytökseen ja asenteihin ja antanu kaikkeni viimeaikoina. Silti roikun narujen varassa ja tuntuu että millon hyvänsä ne voi katketa. Sitten tulen kipeäksi tai joku muu ajattelemattomuudella leikkii mun kustannuksella.


 Tuntuu ettei kellään ole minkäänlaista arvostusta.. Olen liian sinisilmäinen ja teen yleensä kaikkeni vähäisten rakkaiden puolesta. Silti kun itse pyytää pientä yksinkertaista asiaa niin en saa sitä ja olen kärsivällisesti odottanut tai unohtanut näitä asioita. Antanut anteeksi ja silti ei hyvästä tahdosta edes haluta auttaa.. Hassua kun sitten yrittää pitää puoliaan niin sitten minä olenkin se kusipää muiden silmissä ja lopuksi "jätetään omaan arvoonsa" ja ei välitetä pätkääkään. Viedäänkö mua naruista? Ajatteleeko muut vain itseään? Miksi olen tälläinen? Onko tosiaan niin että jos on omia huolia ja tekemistä niin ei ehdi ajatella kaikista rakkaimpia? Kummallista. Tekisi mieli käyttäytyä näitä ihmisiä kohtaan samanlailla. Tiedän että näin jäisin yksin. :/ Kai jonkun on oltava se fiksu aikuinen, vaikka en kouluälyllisesti ja lapsellisuudella ole sitä todellakaan. Tuntuu hassulta olla esim. fiksujen koulussa menestyjien lapsenvahti. Vaikka ollaan olevinaan niin fiksuja niin jollain tasolla ollaan niin lapsellisia että huhhuh. Äly hoi älä jätä! Ehkä järki ja tunteet ei passaa yhteen. En tiedä..

Minä vanhana!

Mun elämä jurraa paikoillaan ja älyttömän suurista ponnisteluista ja "vastaan taisteluista" huolimatta asiat menee nurinkurin kumminkin. Ihan niinku joku olis vaan päättäny että tuolla ei saa mennä hyvin koskaan. Itse ajattelen että ihminen menestyy kunhan asenne on oikeanlainen ja on valmis tekemään asioiden eteen kaikkensa. Jotenki vaan tuntuu mun kohdalla ettei se pidä paikkaansa...


Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Mitä hittoa taas? Miks oon kipeenä tällä hetkellä? Eikai sille voi yhtään mitään, mutta pomoki sano että alkaa tuntua etten halua työharjottelussa olla ja kaiken nolouden keskellä soitti ammattiopistoon että haluaisiko joku tehdä mun asiakkaat sillä välin kun olen kipeänä. Ymmärrän ettei niitä voi perua ja kampaamon maine kärsii jos ensin mainostaa hyvää opiskelutarjousta helmikuulle, kuukauden listat täynnä ja itse en ole edes paikalla.. Ei ne työntekijät oman kiireen takia voi niitä tehdä.
    Tuntuu että turha kuvitellakkaan jatkosopimusta työharjoitteluun.. (joka ois pitäny jo viime viikolla tehdä koska päötösajassa kestääää...) EN SILTI LUOVUTA! Haluan näyttää heille että teen asiakkaani hyvin ja tunnollisesti myös muutkin siivoustyöt. Sain hyvää palautetta pomolta ennen ku kaatuilin yks päivä pyörällä sata kertaa paskalla kelillä, sain miljoona mustelmaa polviin ja myöhästyin viis minsaa. Eräs työntekijä teki asiakkaani ja sain pomolta nuhteita. Sitte vielä tuun kipeeksi ja saatan heidät pulaan just ku niitä asiakkaita ois alkanu virtaamaan... Olin koeajalla tän kuukauden ja nyt pitäis mainetta palauttaa sinne.. Katsellaan miten käy..


Niin ja muistakaa ASENNE ON ROCK!! Miks pitää antaa epäonnen pilata elämää jos eletään täällä vain kerran? Ponnisteluja ponnistelujen perään ja jos kerta on "siunattu" pahalla onnella niin taistele sitä vastaan! Asiat vaan pahenee jos jää kotiin mätänemään.
   Huomenna pääsen mustelma polvillani anelemaan ja todistelemaan asennettani. Katsotaan miten käy. Tuhkasta noustaan, se on varma! En pilaa kampaajan unelmaani vaikka välillä tuntuu että hävettää opiskella viiskyt vuotta yhtä yksinkertaista koulua.. Tästä lähtien olen myös päättänyt, että en puhu kuraattorille huolistani enää ikinä ettei vaan taas luulla että olen masentunut..




Hyvää yötä ja puss! Muistakaa ystäviänne ja läheisiänne ja muistakaa kysyä mitä heille kuuluu. :)

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ripsienpidennykset!

Tiistaina laitettiin ne ripset, otettiin kuvat studiossa mainokseen jne. Olen kyllä tyytyväinen näihin! Tosin mulla vaan aina lähtee varsinkin sivuista muutenkin ripsiä tosi helposti ja niitä on jo jonkuverran tippunut.
    Aluksi oli tosi vaikea olla niiden kanssa kun tuntui, että niihin tarttuu joka ikinen karva ja roska kun on niin pitkät ja suihkussa vettä kasaantuu niiden yläpuolelle ikävästi. Eipä mulla muuta valitettavaa olekkaan.
    Ihana herätä aamulla kun ei tarvi meikata! Oon tosi laiska muutenkin meikkaamaan.. Yleensä pelkkä ripsien tavitus ja ripsari riittää. Meikkivoidettakaan en useasti käytä, mutta ei mun iho olekkaan kauhean pahan näköinen ilmankaan. Nyt ei tarvi välttämättä tehdä mitään. Voi vaan harjata ripset ja lähteä. :)

Lähikuvat on otettu tänään ja ripsiä kyllä lähtenyt viikon aikana. Harventunut jonkuverran ja sen huomaa. Tuossa kasvokuvassa on heti ripsien laiton jälkeen :)

Ripsillä! :) (vähän alle viikon jälkeen)
Ja ilman ripsienpidennyksiä.
Eron kyllä huomaa!
Kuva heti ripsien laiton jälkeen :)


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Koirapuistoilua ja työharjoittelua :)

Käytiin lauantain ja aurinkoisen päivän kunniaksi tsekkaamassa Orlandon kanssa Tuiran koirapuisto. :)
Herra oli ihan hämillään ensimmäisestä koirapuistoilusta. Egoa piti näytellä muille ja juosta muiden perässä hölmistynyt ilme naamalla. Lopuksi muiden lähtiessä jäätiin  pienten koirien aitaukseen kahdestaan, joten kurkittiin isompia kavereita varovasti aidan toisella puolella ja ähisten puhisten juostiin mäelle. Minä en puhissut, mutta Ola yritti kauheasti egoansa näytellä haukkuen ja tuhisten. Kuvittelee taas olevansa maailman paras, hassu! :D


Niin ja Orlando heräs jo seiskalta aamulla ja kun minä en vapaapäivänä (työharjoittelu alkoikin jo helmikuussa) eviäni liikauttanut ennen yhtätoista niin herralla ei tainnut ainakaan tylsää olevan. Se on kumma kun saa aina nuita leluja ja luita  siirrellä.. Yks ei vaan riitä :D

On se kumma kun yks ei riitä.  :D
Niin ja tosiaan aloitin sen työharjoittelun maanantaina eräässä kampaamossa. Mut heti ensimmäisenä päivänä sysättiin Ketastasen hiusnaamio koulutukseen ja sain eräältä suomen parhaimmalta kouluttajalta kädestä pitäen opetusta hyviin päähieronta otteisiin. Paikka tuntuu tosi rennolta ja porukka on todella mukava siellä. Oon onnellinen, että saan noin hyvän mahdollisuuden olla siellä. Sen verran hyvin on koko porukka mukana auttamassa mua tässä työharjottelussa. Vielä ei asiakkaita olla hankittu kun vaan face bookkiin ilmotusta laitettiin. Sieltä ei kovin moni huomaa kuulemma asiaa. Kyllä se tästä lähtee kun saadaan mainostusta käsiin. Ja hei, oonhan mä innolla auttamassa heitä kaikin keinoin mitä pystyn. Siivoilen jälkiä, opettelen puhelimeen vastaamista ja tuotteita vähän myös käyn pikkuhiljaa läpi jne. Kyselin myös huvinvuoksi ripsienpidennyksistä hintoja ja mä pääsin heille malliksi ripsienpidennyksien mainokseen. Kävin torstaina ottamassa studiossa kuvan itsestä ilman ripsienpidennyksiä ja tiistaina sitten aamulla ripset laitetaan ja kuvataan ripsillä. Saan ripsistä samalla alennusta. Kerron tännekkin sitten kokemuksia ensimmäisistä ripsienpidennyksistä ja laadusta jne. :)

Postauksia luultavasti tulee sit viikonloppuisin, koska yksinkertaisesti oon niin myöhään kotona, että en enää sillon väsyneenä aikaisin heränneenä jaksa kauheasti mitään tehdä! Mutta motivaatio senkun vaan kasvaa tän blogin suhteen, joten kyllä niitä postauksia tulee. Lupaan sen!